Mitä kuuluu?

Omavaraisbloggaajien kuukausipostaus julkaistiin maanantaina, mutta jälleen jäi omalla kohdalla kirjoittaminen välistä. Kuulumisia kuitenkin toivottiin ja kirjoittaminen on mielessä pyörinyt, joten enköhän minä nyt jotain rustaa.

Kesä meni puutarha-alan opintojen ja töiden merkeissä. Kasvimaan kimppuun pääsin vasta kesäkuun lopulla ja itävyys oli aivan olematonta. Ja mitä sitten maan pinnalle putkahti, tuhosivat kalkkunat joita ei aidat pidättele.

Kalkkunoille oli maistunut myös perunanlehdet ja mansikantaimet, joten se siitä. Toisaalta eipä minulla olisi ollut aikaa ja energiaa kasvimaalle.

”Jaa minä vai?”

Osasin kyllä varautuakin huonoon satovuoteen, koska minulla oli jo talvella niin vahva tunne, että tänä vuonna ei onnistu. Kalkkunat eivät olleet ainoa syy, vaan säät olivat kehnot (ensin liian kylmää, sitten liian kuumaa ja kuivaa, sitten vielä liian märkää…), minulla ei yksinkertaisesti ollut voimia kasvimaalle.

Kaikki energiani on mennyt työntekoon ja koti on ollut retuperällä. Eläinten kanssa on ollut huonoa onnea, sillä joka kerta, kun laumanvartija on käynyt sisällä, on ankkoja tapettu pihassa. Yksi kalkkunakin oli syöty riihen ylisillä.

Koiralaumakin pienentyi kahteen, kun Jeelo muutti uuteen kotiin, sillä en pääse käyttämään sitä tänä vuonna ollenkaan metsällä ja Pipsan vointi meni niin huonoksi, että oli hänestäkin aika päästää irti.

Veikka-koiraa ei pienentynyt lauma ole häirinnyt, päinvastoin Veikka on nyt paljon rauhallisempi ja eroahdistus onkin ollut peilausta Pipsan eroahdistuksesta. Pimu on nyt pysynyt varsin tiiviisti ulkona vahtimassa ankkoja ja kalkkunoita, sitä harmitti ankkojen menetykset selvästi, se vinkui ja nukkui raatojen vieressä.

Puut saavat kyytiä, kun lampaat ja vuohet niitä raivailee.

Vuohien ja lampaiden luopumista mietin, sillä heinä on niin kallista ja se on ollut lähes aina homeista. Lisäksi minulla ei ole vielä(kään) pihattoa niille ja tuntuisi kurjalta pakata niitä talveksi navettaan, vaikka ne päivällä pääsisivätkin ulkoilemaan.

Tilukset kuitenkin tarvitsevat lampaita laiduntamaan, joten voisin ensi vuonna ottaa kesälampaita. Kesälampaiden vuokraaminen tulee huomattavasti edullisemmaksi, kuin ympärivuotinen pito.

Noh, eipä loppuvuosi tästä taida helpottaa, sillä olen haalinut kiitettävän määrän töitä opiskelujen oheen. Se on se jokavuotinen mantra ”ensi vuonna jätän itselleni aikaa” ja sitten käykin näin… Minulla piti myös olla heinäkuussa lomaviikko ja piti käydä Veikan kanssa patikoimassa, mutta töissähän minä olin. Toki asiaa auttoi se, että auto hajosi ja se onkin käynyt nyt useaan otteeseen korjaamolla, viimeksi tänään.

Jotta näin. Talvella eläinmäärä todennäköisesti on pienentynyt roimasti, sillä ajattelin jättää Veikan ja Pimun lisäksi Jarno-kanin ja kissat. Mammakissa kyllä kävi tutustumassa uuteen perheeseen, mutta oli tuuletuskanavaa pitkin livahtanut takaisin kotiin…

Retkikohde: Sinivuori

Eilen päätin pitkän päivän päälle tehdä koiran kanssa retken Sinivuorelle, kun sää oli mitä mainioin. Totta puhuakseni meinasin väsymykseen vedoten jättää reissun tekemättä. Jos olisin tiennyt kuinka rankka reissu oikeasti oli, olisinkin jättänyt sen tekemättä. Ja menettänyt paljon. Summa summarum, joskus on hyvä vähän patistaa itseään, koska huipulla odottaa palkinto.

Sinivuorelle pääsee luontopolkua pitkin. Lähtö on osoitteessa Rutakoskentie 1014, 51360 Kangasniemi ja siellä on muutaman auton vetoinen parkkipaikka. Kunhan pitää silmät auki ja katselee ympärilleen, löytää myöskin opasteet reitin alkuun.

Reitti lähtee punaisen mökin laidalta ilmoitustaulun kohdilta. Ilmoitustaulussa on kartta ja tietoa kohteesta, mutta nyt lasi oli niin huurtunut, ettei tietoja pystynyt lukemaan.

Kello oli jo yli neljä, joten etenemisvauhti oli ripeä, jotta ehtisin näkemään auringonlaskun ja pääsisin valoisan aikaan vielä poiskin. Aurinko laski ”väärälle” puolelle vuorta, joten paluureitti olisi ollut aika hämärän peitossa. Reitin siis voi kulkea n. 30min/suunta, tai edetä rauhassa enempi maisemia ja luontoa ihastellen ja huipulla aikaa viettäen. Lasten kanssa kulkiessa kannattaa varata reilusti aikaa.

Olin lukenut joitain kirjoituksia luontopolusta ja Sinivuoresta, eikä odotukseni olleet kovin korkealla. Sellainen mukava, kevyt käppäilyretki vain. Ja mitä vielä! Ainkain tällaiselle astmaatikko-polvivaivaiselle reitti oli mukavan haastava ja vuorelle nousu oli yllättävän rankka. Sinivuoren huipulla maisematkin olivat upeat.

Veikka-koira antoi sopivasti vetoapua jyrkimmissä nousuissa ja muutenkin viitoitti minulle tietä (milloinkohan saisin aikaiseksi hankkia uudet silmälasit…).

Pakkasta oli noin neljä astetta, mutta silti reitillä oli hyvin märkiäkin kohtia. Kevättalven plussakeleillä varautuisin kumisaappain, tai odottelisin kuivempia kelejä.

Tulen myöhemmin tekemään vielä pienen postauksen tai videon retkivarusteistani, sillä ne palvelivat tällä reissulla paremmin kuin hyvin!

Veikka kulki koko reitin innoissaan kuono maassa aikaisemman kävijän jälkiä haistellen. Reitti toi mukavaa vaihtelua Veikan arkeen ja oli oikein sopiva lenkki koiran kanssa kulkemiseen. Jyrkemmän laskun ajaksi annoin Veikalle löysää, jotta molemmat saimme laskeutua omaan tahtiimme. Veikka ilmaisi reitin varrella supikoiran kolon, joten vapaana en koiria reitillä pitäisi.

#kangasniemitutuksi

Tulen blogissani tutustumaan eri kohteisiin ympäri Kangasniemeä, sillä täällä on todella paljon monipuolista nähtävää ja koettavaa.