Kutrit kuntoon

Olen laiska hoitamaan hiuksiani, tai ylipäänsä itseäni. Toisaalta koen erityisen hoitamisen ja laittamisen turhana, toisaalta myös pikkutytöstä asti olen tykännyt tehdä itselleni erilaisia naamioita ja ”hoitoja”, sekä ehostaa itseäni.

Nuorempana värjäilin hiuksiani kaupan hiusväreillä, usein lopputulosta salaa katuen. Joskus ruskeasta hiusväristä tulikin vihertävään taipuva harmahtavan musta. Värjäysprosessi oli tuskallinen yrittäessäni pidätellä hengitystäni kemikaalipöllyissä.

Viimeiset värjäyskerrat olen käyttänyt hennavärejä ja niistä minä ja hiukseni olemme tykänneet. Hiusten pinta on muuttunut vahvemmaksi ja sileämmäksi. Lisäksi hiusten pesuväli on voinut hyvinkin olla viikko ilman, että tarvitsisi ihmisten ilmoille mennessä häpeillä.

Edellisestä värjäyksestä on kuitenkin aikaa ja väriä on enää latvoissa. Värjäämätön hiukseni näyttää hyvin pian, jos shampoo on vääränlaista tai pesukerrasta on aikaa. Herkkä päänahka taas ei kestä useimpia markettishampoita.

Olen kokeillut no-poota, palashampoita, kamomillahaudetta, kookosöljyä (älä kokeile!), kananmunaa (ihan jees, kunhan vesi on kylmää tai saat päähäsi munakokkelia), hiusnaamioita ja ties mitä.

Nyt hiukset ja päänahka alkoi olla häiritsevässä kunnossa. Takkuja syntyi ”itsestään”, vaikka vasta olisin hiukset harjannut, päänahka hilseili, kutisi ja toisaalta myös rasvoittui. Hiustenpesun jälkeen hiukset tuntuivat raskailta.

Ennen: kuivat, haaroittuneet latvat, tönköt ja takkuuntuvat hiukset, tunne kuin olisi hiostava kypärä päässä

Koska aloin olla kyllästynyt eri tuotteiden ja hoitotapojen testaamiseen ja takkujen selvittelyyn pitkin päivää, varasin ajan kylälläni toimivaan ekokampaamo Kotikutriin (ja ennen kuin joku älähtää, niin ei, tämä ei ole maksettu mainos).

Hiuksiin tehtiin ensin puhdistava pesu ja siinä käytettiin mm. savea. Pesun jälkeen päähän laitettiin vaikuttamaan hiusnaamio, jossa oli mm. kamomillaa ja punajuurta. Kireä päänahka sai hemmottelua hieronnasta.

Kamomilla mm. tekee hiukset kiiltäviksi ja pehmeiksi, sekä rauhoittaa hiuspohjaa ja hillitsee kutinaa. Punajuuri taas kosteuttaa ja rauhoittaa hiuspohjaa, sekä vähentää hilsettä.

Jälkeen

Jälkeen-kuvasta näkee hyvin, että olen joskus yrittänyt itse leikata latvoja, huonolla menestyksellä. Pitkältä matkalta nousee huonoja latvoja. En kuitenkaan halunnut hiuksia lyhyemmäksi, joten latvoista leikattiin nyt vain muutama sentti pois.

Pakko sanoa, että tuntuu kuin päästäni olisi otettu vuosikausien liat ja töhnät pois. Hiukset tuntuvat kevyemmiltä, päänahka ilmavalta ja kireys on poissa. Yleensä herkkä ihoni ei reagoinut aineisiin ja nämä aineet ei myöskään käynyt henkeen. Pakko myös sanoa, että oli ihanaa vain olla ja istua, unohtaa hetkeksi muut menot ja velvollisuudet. En juurikaan koe ansaitsevani tällaista hemmottelua, mutta nyt tuli kyllä tarpeeseen.

#kangasniemitutuksi www.kotikutri.fi – ekokampaamo Kotikutri

Kangasniemi tutuksi on juttusarja, jossa esittelen Kangasniemen monipuolisia palveluja ja retkikohteita. Palveluja en ole saanut/niitä ei ole sponsoroitu, ellen erikseen mainitse. Esittelen palveluja, jotka istuvat arvoihini ja joita muutenkin käyttäisin.

Elokuva: Pikku Naisia

Kävin viime viikonloppuna katsomassa elokuvan Pikku Naisia. Kangasniemellä on oma elokuvateatteri Kangastus, jossa lippuja ja naposteltavia myyvät kaksi nuorta 4H-yrittäjää. Ohjelmistoon pääsee tämän linkin kautta: https://www.kangasniemi.fi/vapaa-aika-ja-liikunta/kulttuuri/elokuvateatteri-kangastus/

Louisa May Alcottin Pikku Naisia (Little Women) on ollut yksi minun suosikkikirjoistani ja vuoden 1994 elokuvankin olen nähnyt moneen kertaan kyllästymättä.

Vuoden 2019 version traileri oli minusta houkutteleva, joten elokuva oli pakko nähdä. Traileri: https://youtu.be/AST2-4db4ic

Uudempi versio oli erilainen, kuin edeltäjänsä. Esimerkiksi kristillisyydestä, mikä muuten oli isossa roolissa kirjassa ja aiemmassa versiossa, ei ollut pätkääkään.

Lisäksi elokuvan tarina vaihteli kahden eri ajan välillä, pikkunaisten nuoruudessa ja myöhemmässä elämänvaiheessa. Ehkä parissa kohtaa putosin kärryiltä mitä ajankohtaa kohtaus edusti, mutta muuten elokuva kulki selkeästi alusta loppuun.

Elokuva tarjosi minulle paljon silmänruokaa ja jossain vaiheessa elokuvaa käsissäni olleesta villapaitakutomuksesta tippui silmukka ja oli pakko siirtää työ syrjään. Lavasteissa ja puvustuksessa ei oltu vedetty övereitä, vaan ne istuivat mielikuviini kirjan tarinasta.

Jos joskus katson elokuvan uudestaan, katson sen juurikin visuaalisen ilmeen, en tarinan takia. Vuoden 1994 versio on mielestäni parempi ja halutessani palata tarinaan, katson mieluummin sen.

Antaisin elokuvalle neljä tähteä viidestä.

Retkikohde: Sinivuori

Eilen päätin pitkän päivän päälle tehdä koiran kanssa retken Sinivuorelle, kun sää oli mitä mainioin. Totta puhuakseni meinasin väsymykseen vedoten jättää reissun tekemättä. Jos olisin tiennyt kuinka rankka reissu oikeasti oli, olisinkin jättänyt sen tekemättä. Ja menettänyt paljon. Summa summarum, joskus on hyvä vähän patistaa itseään, koska huipulla odottaa palkinto.

Sinivuorelle pääsee luontopolkua pitkin. Lähtö on osoitteessa Rutakoskentie 1014, 51360 Kangasniemi ja siellä on muutaman auton vetoinen parkkipaikka. Kunhan pitää silmät auki ja katselee ympärilleen, löytää myöskin opasteet reitin alkuun.

Reitti lähtee punaisen mökin laidalta ilmoitustaulun kohdilta. Ilmoitustaulussa on kartta ja tietoa kohteesta, mutta nyt lasi oli niin huurtunut, ettei tietoja pystynyt lukemaan.

Kello oli jo yli neljä, joten etenemisvauhti oli ripeä, jotta ehtisin näkemään auringonlaskun ja pääsisin valoisan aikaan vielä poiskin. Aurinko laski ”väärälle” puolelle vuorta, joten paluureitti olisi ollut aika hämärän peitossa. Reitin siis voi kulkea n. 30min/suunta, tai edetä rauhassa enempi maisemia ja luontoa ihastellen ja huipulla aikaa viettäen. Lasten kanssa kulkiessa kannattaa varata reilusti aikaa.

Olin lukenut joitain kirjoituksia luontopolusta ja Sinivuoresta, eikä odotukseni olleet kovin korkealla. Sellainen mukava, kevyt käppäilyretki vain. Ja mitä vielä! Ainkain tällaiselle astmaatikko-polvivaivaiselle reitti oli mukavan haastava ja vuorelle nousu oli yllättävän rankka. Sinivuoren huipulla maisematkin olivat upeat.

Veikka-koira antoi sopivasti vetoapua jyrkimmissä nousuissa ja muutenkin viitoitti minulle tietä (milloinkohan saisin aikaiseksi hankkia uudet silmälasit…).

Pakkasta oli noin neljä astetta, mutta silti reitillä oli hyvin märkiäkin kohtia. Kevättalven plussakeleillä varautuisin kumisaappain, tai odottelisin kuivempia kelejä.

Tulen myöhemmin tekemään vielä pienen postauksen tai videon retkivarusteistani, sillä ne palvelivat tällä reissulla paremmin kuin hyvin!

Veikka kulki koko reitin innoissaan kuono maassa aikaisemman kävijän jälkiä haistellen. Reitti toi mukavaa vaihtelua Veikan arkeen ja oli oikein sopiva lenkki koiran kanssa kulkemiseen. Jyrkemmän laskun ajaksi annoin Veikalle löysää, jotta molemmat saimme laskeutua omaan tahtiimme. Veikka ilmaisi reitin varrella supikoiran kolon, joten vapaana en koiria reitillä pitäisi.

#kangasniemitutuksi

Tulen blogissani tutustumaan eri kohteisiin ympäri Kangasniemeä, sillä täällä on todella paljon monipuolista nähtävää ja koettavaa.