Liikunnasta hyvinvointia

Minulla on ollut elämäni aikana hyvin ristiriitainen suhde liikuntaan. Nuorena kävin lenkillä ja pakotin itseni juoksemaan ”hietsunlenkin” uudestaan ja uudestaan putkeen. Turrutin teini-iän myllerrykset ja vaikeudet rääkkäämällä itseäni.

Jossain vaiheessa herkkujen syönnin vastapainoksi pakotin itseni tekemään x-määrän vatsalihaksia tai kyykkyjä. Tai juoksemaan.

Hieman vanhempana taas koin liikunnan aivan turhaksi ja liikkujat turhamaisiksi.

Elämässäni oli kausia, jolloin en liikkunut yhtään ja kausia jolloin treenasin jopa yhdeksän kertaa viikossa.

Nuorempana olin lievästi ylipainoinen. En saanut siitä kommentteja, mitä nyt muistan mummon ylpeänä esitelleen minua ”skrodea” maatalouskoululaista tutulleen. Ylipaino ei ole mieltäni järkyttänyt, mutta fyysisesti minun oli huono olla.

Kesähelteillä reidet hankasivat toisiinsa niin, että pahimmillaan iho kului rikki, kuten myös housut. Väsyin nopeasti ja selluliitti oli välillä kivuliastakin.

Muutama vuosi sitten painoni tippui yllättäen 20 kiloa. Sain tehdä töitä, etten mennyt alipainon puolelle. Olin silti edelleen väsynyt.

Lisäsin aamukahviin voita, öljyjä ja raa’an kananmunan antamaan lisäenergiaa. Ruokiin laitoin ylimääräistä rasvaa, kermaa, kananmunia.

Se auttoi. Sain energiaa ja painoa ylöspäin. Hiljalleen myös löysin liikunnalle uuden merkityksen. En enää kontrolloinut sillä tunteita, vaan sain siitä hyvää oloa. Lisäksi liikunta toi kaivattua tukea skolioosi-selälleni ja polvilleni.

Muistona ylipainosta minulla on lantiolla ja reisissä ylimääräistä nahkaa ja arpia, mutta ne myös muistuttavat menneistä ajoista.

Nyt voin sanoa nauttivani liikunnasta, saan siitä hyvän olon ja mielen. Vaikka tilan työt ovat fyysisiä, ei ne yksistään riitä pitämään minua kunnossa. Ja toisaalta, niistä hommista tulee aika yksipuolista liikuntaa, kun päivästä toiseen kannan kilotolkulla vettä ja heinää eläimille, luon lantaa ja laitan kasvimaata tai teen polttopuita.

Viimeisimmäksi olen innostunut barresta ja kouluttaudunkin parhaillaan barre-ohjaajaksi. Minun oli tarkoitus tässä kuussa alkaa vetämään barre-tunteja, mutta korona viivästyttää sen toteutumista.

Muita lajeja mitä tällä hetkellä teen on baletti, pilates, kehonpainotreenit, kuntosali, kahvakuula, kehonhuolto (josta olen alkanut kehittelemään omanlaista konseptia), sekä koirien kanssa lenkkeily.

Jos kroppa antaisi myöten harrastaisin myös crossfitiä. Tällä hetkellä kuitenkin on vielä selän ja polvien kuntoutus menossa, enkä halua ottaa takapakkia niiden suhteen.

Miksi sinä liikut?

Mantelibrookiet

Tästä tuli sellainen herkku, että pakko jakaa resepti!

Olen koukussa suklaaseen ja aika-ajoin himo kasvaa hyvin suureksi. Yritän pitkittää nautintoa, joten sen sijaan, että söisin levyn yhdeltä istumalta, leivon siitä jotakin. Näin suklaata riittää pidemmäksi aikaa.

Brookie on brownien ja cookien yhdistelmä. Pohja on suklainen ja mehevä, päällinen sitkeän rapsakka. Rakastan ruuassa koostumuksia ja rakastan suklaata sekä cookieseja, joten tämä meni nappiin. Kerrankin sain myös pidettyä mielessä ainekset ja määrät tätä ohjetta varten.

Voit tehdä näitä myös ilman mantelijauhoja, käyttäen pelkkiä vehnäjauhoja. Manteli kuitenkin tuo tähän oman säväyksensä.

Pohja:

150g leivontasuklaata (käytin tummaa)

  • 2 kananmunaa
  • 75g voita
  • reilu 1rkl kaakaojauhetta (leivontaan tarkoitettua, ei O’boyta)
  • 1dl vehnäjauhoja
  • ½dl mantelijauhoja
  • 2dl sokeria
  • ripaus suolaa

Päällinen:

  • 75g voita
  • 1 1/4dl sokeria
  • kananmuna
  • 2dl mantelijauhoja
  • 1rkl vehnäjauhoja
  • rouhittua leivontasuklaata (levy oli 200g, joten tähän meni noin 50g)
  • 1tl leivinjauhetta
  1. Sulata voi kattilassa. Ota kattila pois levyltä ja sulata suklaa joukkoon.
  2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää kattilaan.
  3. Lisää kaksi kananmunaa ja sekoita hyvin, ettei muna ala jähmettyä.
  4. Kumoa leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (itselläni taisi olla halkaisijaltaan 30cm piirakkavuoka)
  5. Paista 200 asteessa noin 10 minuuttia.
  6. Tee sillä aikaa päällinen. Sekoita hyvin pehmeä voi ja sokeri.
  7. Lisää kananmuna ja sekoita tasaiseksi.
  8. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää voi-sokeriseokseen.
  9. Lisää suklaarouhe joukkoon ja sekoita hyvin.
  10. Lisää taikina pohjan päälle ja paista vielä noin 15 minuuttia uunin alaosassa.
  11. Anna brookien jäähtyä kunnolla ennen leikkaamista. Tai sitten nauti lämpimänä vaikka vaniljakastikkeen kanssa. Jäähtyneenä leikkausjälki on siistimpää eikä brookie tartu veitseen. En malttanut odottaa.

Ajattelin pakastaa osan pahan päivän varalle. Tämä on sellainen äkkimakea herkku, joten sitä ei tule heti ahmittua kokonaan.

Dokumenttielokuva: Unelmien maatila

En ole pitkään aikaan ollut niin haltioissani, kuin tätä katsoessa. Tekisi mieli näyttää tämä dokumenttielokuva ihan jokaiselle! Se kiteyttää, hieman suuremmassa mittakaavassa tosin, sen mitä minä Palokankaalla teen ja miten minä asioita näen.

Tulen katsomaan tämän monen monta kertaa.

Dokumenttielokuva on katsottavissa Yle Areenassa osoitteessa https://areena.yle.fi/1-50223422, televisiosta se tulee 11.4. klo 21 Yle Teema Fem-kanavalta.

Yle: Omavaraiset

Sain ennakkoon katsottavaksi Ylen kolmiosaisen sarjan Omavaraiset. Sarja tulee koko kansan katsottavaksi Yle Areenassa maanantaina 6.4. ja TV2:lla maanantaina 13.4.

Sarja on toimittaja-dokumentaristi Riikka Kaihovaaran ohjaama
Kuva: Yle/pressikuvat

Olin todella innoissani kuullessani, että sarja vihdoin tulee ulos. Monella on todella vääristynyt käsitys omavaraisuudesta ja siihen pyrkivistä ihmisistä, joten koin nyt tilaisuuden tulleen raottaa kansalle tätä mystistä maailmaa.

Pakko kuitenkin sanoa, että ensimmäinen reaktio sarjan katsottuani oli pettymys. Sarjassa oli niin vähän omavaraisuutta kuin olla ja voi. Sarja tuntui ennemminkin käsittelevän kunkin henkilön mielentilaa.

Kuvauksesta oli saatu mahdollisimman karu ja luotaantyöntävä. Tunnen Facebookin ihmeellisen maailman kautta kaksi sarjan henkilöä ja tiedän, että heillä olisi ollut kansalle paljon enemmän annettavaa. Minua jäi harmittamaan millaisena sarja heidät näyttää.

Se on varmaa, että sarja tulee kirvoittamaan paljon keskustelua. Ja sen tiedän, että mielikuva omavaraisuudesta tuskin paranee tämän sarjan katsottuaan.

Rainer on tullut minulle tutuksi vuosien saatossa Facebookin omavaraisuusryhmien kautta. Rainer on kuin valtava tietopankki, joten sarjan pintaraapaisu omavaraisuudesta harmitti.
Kuva: Yle/pressikuvat
Erjankin tiedän Facebookin kautta. Hänelläkin olisi ollut paljon enemmän annettavaa, kuin vain lampaiden pito ja villan kehräys.
Kuva: Yle/pressikuvat
Milka ja Jussi olivat minulle aika uusia tuttavuuksia. Heidän osuutensa sarjassa toi hieman valoa siihen sarjan ankeuteen. Jotenkin minun oli helpoin samaistua heihin.
Kuva: Yle/pressikuvat

Toivon, että joskus tulisi laajempi kuvaus omavaraisuudesta. Ihmiset kokevat omavaraisuuden eri lailla. Jollekin se on leivän leipomista kaupasta ostetun leipäpussin sijaan. Jollekin se on bunkkerin rakentamista ja täyttämistä säilykkeillä. Minulle se on perustarpeitteni tyydyttämistä elämän joka osa-alueella ilman rahaa, omalla työpanoksellani olemassa olevia resursseja hyödyntäen ja luontoa kunnioittaen. Ja kyllä, sataprosenttinen omavaraisuus ei ole Suomessa mahdollista, enkä sellaiseen pyrikään.

Kuitenkin esimerkiksi nyt koronaviruksen myötä Facebookin omavaraisuus-ryhmiin on tullut ryntäys ja liittymiskysymyksissä toistuu huoli yhteiskunnan omavaraisuudesta ja kriisitilanteissa selviytymisestä. Ja samaan aikaan tiedän, että olen tehnyt oikean ratkaisun muuttaessani maalle ja ostaessani tämän tilan.

No nyt lähti juttu rönsyilemään. Tämä on aihe mistä voisin kirjoittaa vaikka ja kuinka paljon ja kirjoitankin. Minulla on tekeillä kirja omavaraisuudesta, mutta se tuntuu Iisakin kirkolta niin laaja-alaisen aiheen vuoksi ja tulee olemaan monen vuoden projekti.

Laitan alle linkkejä muiden samasta aiheesta kirjottaneiden bloggaajien teksteihin:

#yleomavaraiset

https://www.korkeala.fi/yle-omavaraiset/

https://puutarhahetki.blogspot.com/2020/04/yle-omavaraiset.html

https://tsajut.fi/yleomavaraiset/

https://pienenpienifarmi.com/?p=1237

https://iso-orvokkiniitty.fi/blog/ylen-omavaraiset-#yleomavaraiset

https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2020/04/yle-omavaraiset.html

http://www.sorakukka.fi/?p=1004

https://varmuusvara.blogspot.com/2020/04/yle-omavaraiset.html